Perusparannuksessa rakennetaan tilat Finlandia-talon uusille palveluille

Perusparannuksessa rakennetaan tilat Finlandia-talon uusille palveluille

Finlandia-talo on Suomen suurin ja kansainvälisesti tunnetuin tapahtuma- ja konferenssikeskus. Talon liikevaihto on tuplaantunut kuudessa vuodessa, ja Finlandia-talo Oy:n toiminta on kannattavaa.

– Finlandia-talo on Helsingille merkittävä sekä arkkitehtonisena maamerkkinä että elävänä kongressikeskuksena, joka mahdollistaa monipuolisten tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämisen pääkaupungissa. Siksi talosta kannattaa pitää erityistä huolta. Joka vuosi Finlandia-talossa vierailee yli 200 000 kävijää. He käyttävät tutkimuksen mukaan vuosittain lähes 50 miljoonaa euroa elämyksiin, ostoksiin ja palveluihin Helsingissä, kommentoi kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki.

– Uudistuva Finlandia-talo on osa laajempaa Töölönlahden aluetta, josta on tulossa yhä voimakkaammin helsinkiläisten yhteinen olohuone. Uusi keskustakirjasto Oodi, Musiikkitalo, Kansalaistori, Kiasma ja Finlandia-talo tulevat muodostamaan yhdessä elämyksellisen kulttuurikeskittymän keskellä kaupunkia, Sinnemäki jatkaa.

Finlandia-talo pysyy auki perusparannuksen ajan

Jotta tilat palvelisivat lisääntyvää tapahtumatuotantoa myös jatkossa, Finlandia-taloon tehdään perusparannus, joka käynnistyy vuonna 2021 ja kestää pari vuotta. Aikataulu tarkentuu hankkeen edetessä. Perusparannus etenee vaiheittain, ja Finlandia-talo pidetään avoinna koko ajan.

– Finlandia-talo on valmistunut vuonna 1971, joten sen talotekniikka kaipaa päivitystä. Laajan perusparannuksen yhteydessä tiloja muokataan ja palvelutarjontaa laajennetaan. Finlandia-talon tahtotilana on olla matalan kynnyksen tapahtumatalo, joka tarjoaa uusia palveluja kaupunkilaisille ja matkailijoille. Uudistuksilla tähdätään tähän tavoitteeseen, kertoo Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen.

Aallon tuotanto pähkinänkuoreen

Uutena palveluna Finlandia-taloon suunnitellaan näyttelyä, jonka audiovisuaalinen toteutus hyödyntäisi teknologiaa sekä virtuaalista ja lisättyä todellisuutta. Vaihtuvien teemanäyttelyiden lisäksi esille tulee pysyvä osio, joka keskittyy Alvar Aaltoon, Finlandia-talon historiaan ja vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa Aallon toteutumatta jäänyt Helsingin keskustasuunnitelma herää eloon. Sisällön suunnittelussa on mukana Alvar Aalto -säätiö.

– Finlandia-talo on luonteva paikka tuoda esiin Aallon laajaa tuotantoa ja historiaa. Se on ikoninen kohde, jossa arkkitehtuuri ja ympäristö muodostavat kokonaisuuden, joka tukee näyttelyiden sisältöä. Keskeiselle paikalle Helsinkiin suunniteltava näyttely tavoittaa sekä kotimaista että kansainvälistä, arkkitehtuurista ja muotoilusta kiinnostunutta yleisöä, mutta myös pääkaupungissa vierailevia päivämatkailijoita.

Sijainti vilkkaassa tapahtumatalossa liittää näyttelyn osaksi elävää kulttuuriperintöä, toteaa Alvar Aalto -säätiön ja -museon toimitusjohtaja Tommi Lindh.

Valtakunnallinen Alvar Aalto -museo sijaitsee Jyväskylässä. Helsingissä yleisölle avoinna olevat museokohteet ovat Alvar Aallon kotitalo sekä arkkitehtitoimistona toiminut ateljee Munkkiniemessä.

Finlandia-talon näyttelyn yhteyteen suunnitellaan design-kauppaa, joka keskittyy suomalaisiin design-tuotteisiin. Tilat uusille palveluille saadaan ottamalla käyttöön vajaakäytöllä olleita tiloja, jotka ovat aiemmin toimineet esimerkiksi pukuhuoneina.

Glampingia puistossa ja drinkkejä kattoterassilla

Ainutlaatuinen sijainti Töölönlahdella antaa mahdollisuudet Finlandia-talon toiminnan levittämiseen rakennuksen ulkopuolelle, rantaan ja puistoon.

– Kesäaikaan ympäristö on ihanteellinen toiminnallisten puistopiknikien järjestämiseen. Finlandia-talon toimintaa voi laajentaa ulos ja tarjota tyylikkäät puitteet glamour-henkiselle piknikille. Tarjolle voi tuoda keitaita, huvimajoja, pelejä ja tarjoiluja tai vaikka vuokrattavia telttoja, visioi Johanna Tolonen.

Puistoon asti ulottuva ravintolatoiminta madaltaa kynnystä saapua syömään Finlandia-talon ravintoloihin. Perusparannuksessa keittiö tullaan modernisoimaan ja selkiyttämään, jotta keittiöhenkilökunnan työskentelyolosuhteet vastaavat tulevaisuuden vaatimuksia. Uusittu ravintolakonsepti tulee sijoittumaan nykyisen Cafe Verandan paikalle, josta ravintolamaailma jatkuu saumattomasti puistoon.

– Finlandia-talon katolta on poikkeuksellisen upeat näkymät Töölönlahdelle. Katto tullaan avaamaan kuluttajakäyttöön niin, että siellä voi jatkossa järjestää, vaikka häät tai illallisjuhlat. Kattoterassille on suunnitteilla vetonaulaksi drinkkibaari, joka houkuttelee sekä turisteja että kaupunkilaisia. Tutkimme myös, olisiko katolle tai katutason terassille mahdollista avata pop-up-sauna, Tolonen valottaa suunnitelmia.

Lisätietoja:

Finlandia-talo Oy
toimitusjohtaja Johanna Tolonen
puh. 040 551 3168, johanna.tolonen@finlandiatalo.fi