Kansainväliset kongressit palasivat Suomeen ja Pikku-Finlandiaan

Finlandia-talo 5.7.2022, 07:00

Kansainvälisiä kongresseja ja konferensseja järjestetään taas livenä. Siitä kertoo Finlandia-talon viereen nousseen Helsingin uuden maamerkin, Pikku-Finlandian, nopeasti täyttyvä varauskalenteri.

Tapahtuma-ala on virkistymässä ja myös kansainvälisiä kongresseja ja konferensseja järjestetään jälleen virtuaalisten tai hybriditapahtumien sijaan livenä. Helsingin keskeisintä kongressipaikkaa Finlandia-taloa perusparannetaan ja tapahtumat ovat käynnistyneet maaliskuussa avatussa Pikku-Finlandiassa.

Pikku-Finlandian varauskalenterin täyttyminen kertoo Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolosen mukaan tilanteen elpymisestä ja tapahtumamyynnin vauhdittumisesta pandemian jälkeen. Myös kansainvälisten kokousten ja kongressien järjestäminen Pikku-Finlandiassa on päässyt tänä vuonna huikeaan vauhtiin.

 

Pikku-Finlandian kansainvälinen kongressikesä

Pikku-Finlandiassa järjestetään tänä vuonna lähes kolmekymmentä kansainvälistä kokousta, kongressia tai konferenssi-illallista. Heti kesäkuun alussa Pikku-Finlandian uudet upeat tilat täyttyivät kansainvälisistä vieraista, keynote-puheenvuoroista sekä round table -keskusteluista. Käydyissä keskusteluissa osallistujien kesken jaettiin uusimmat oivallukset, tieto ja inspiraatio kustakin aihealueesta. Luvassa on vielä esimerkiksi heinäkuussa järjestettävän viikon mittaisen kansainvälisen entomologian eli hyönteistieteen alan, (ICE) kongressi-illallinen, jonne on tulossa osallistujia ympäri maailman.

– Oli aivan mahtavaa jälleen kokea tämä kansainvälinen kuhina, nähdä vieraiden innostuneet ilmeet ja kuulla vilkasta keskustelua näyttelyalueella, kertoo Finlandia-talon markkinointi- ja viestintäjohtaja Minna Sauramaa saavuttuaan Pikku-Finlandian kahvilaan erään kongressin aikana.

– Juuri tätä me kaikki olemme kaivanneet – toistemme kohtaamista, ajatusten vaihtoa kollegoiden kanssa ja uuden oppimista kasvokkain. Tästä fiiliksestä on aivan mahtava jatkaa kohti loppukesän konferenssi-illallisia ja syksyn kongressitapahtumia, Sauramaa summaa.

– Suurten kansainvälisten tapahtumien järjestäminen on vuosien työ. Nyt teemme jo täysillä aktiivista myyntityötä ja odotamme innolla, että pääsemme toteuttamaan  kansainvälisiä kongresseja myös kahden vuoden kuluttua avattavassa entistäkin upeammassa, uusitussa Finlandia-talossa, Sauramaa jatkaa.

Ennen pandemiaa vuonna 2018 Finlandia-talo pääsi valokeilaan Trump-Putin-huippukokouksen kansainvälisenä mediakeskuksena ja samana vuonna Finlandia-talo myös palkittiin maailman parhaana tapahtumatalona Bea World Festivalilla. Vuonna 2019 Finlandia-talo teki ennätystuloksen. Kansainväliset kongressijärjestäjät osoittavat jälleen pandemian jälkeen mielenkiintoa Suomea, Helsinkiä ja Finlandia-taloa kohtaan.

– Union of International Associationsin (UIA) laatii vuosittain tilaston, jossa verrataan maailman suosituimpia kongressimaita ja -kaupunkeja. Tuoreimman tilaston mukaan Helsinki kipusi jälleen viidentoista suositumman kongressikaupungin joukkoon sijalle 13. Suomi on maavertailussa sijalla 15 ja yhä Pohjoismaiden suosituin maa kansainvälisten kongressien järjestämiseen, kertoo Ines Antti-Poika Visit Finlandilta.

Pikku-Finlandia on tällä hetkellä Suomen kansainvälisin kongressitalo. Pikku-Finlandiaan ovat siirtyneet juuri sinne sopivat maksimissaan 1000 hengen tapahtumat.

 

Kansainväliset kongressit Helsingin kestävän kasvun moottoreina 

Helsinki Partnersin Visitor Attraction Director Leena Lassila näkee kongressien tulevaisuuden valoisana.

– Tänä kesänä kongresseja on edelleen paljon hybridinä, mutta näemme selkeää halua palata kasvokkain tapaamisiin. Tällä hetkellä saamme huomattavan paljon yhteydenottoja potentiaalisilta kongressin järjestäjiltä. Kiinnostus on selkeässä kasvussa ja kaupungin matkailun ja tapahtumien toimintaohjelmassa kansainväliset kongressit on määritelty kestävän kasvun moottoreiksi. Uskomme, että paluu pandemiaa edeltävälle tasolle tapahtuu jo parin vuoden sisään, sanoo Leena Lassila.

Koronapandemian vaikutus Suomen yritystapahtumasektoriin. Kongressi- ja tapahtumavierailujen määrän kehitys Suomessa. Lähde: Tourism Economics (2020).

 

Tourism Economics (2020) selvitti koronapandemian vaikutuksia Euroopan kongressisektoriin. Tutkimusraportin mukaan myös Suomessa kongressi- ja tapahtumavierailujen määrä tulee nousemaan loivasti niin, että se olisi jo vuonna 2023 palautunut pandemiaa edeltäviin lukemiin.

Suomessa järjestettävien kansainvälisten kongressien tilaa selvitti myös Finland Convention Bureau (2021). Sijainti, saavutettavuus, konferenssijärjestäjien osaaminen ja vastuullisuuden huomioiminen järjestelyissä vaikuttavat kongressipaikan valintaan. Suomea pidetäänkin selvityksen mukaan hyvänä kongressipaikkana.

Kongresseista on hyötyä varsinaisten osallistujien lisäksi myös muille. Kansainväliset kongressivieraat ovat merkittävä tulonlähde Helsingille. Ennen koronaa Finlandia-talon asiakkaat käyttivät joka vuosi lähes 50 miljoonaa euroa käynneillään kaupungissa. Kongressin järjestämisen myötä suomalaista tapahtumaosaamista saadaan nostettua esille ja samalla saadaan vahvistettua myös Suomi-brändiä. Finlandia-talossa ja Pikku-Finlandiassa Suomi-brändi näkyy erityisen vahvasti jo nimestä lähtien.

 

Kongressivieraille ruokaelämyksiä modernin arkkitehtuurin keskellä 

Nimensä veroinen on myös Pikku-Finlandian ravintola. Finlandia-ravintolan ja Finlandia Cafe&Winen henkilökunta loihtii kansainvälisille kongressivieraille innovatiivisia ruokaelämyksiä ja yllätyksiä kotimaisista raaka-aineista sesongin mukaan. Keittiöpäällikkö Mika Jokelan ruokavisioissa näkyvät koko Suomen upeat raaka-aineet ja niiden tuottajien arvostus, neljä vuodenaikaa sekä innovatiivisuus. Jokelan Taste of Finlandia -ruokamatkasta ovat päässeet nauttimaan jo nyt jo viisitoista Helsinki Partnersin kansainvälistä mediaryhmää ja uusia varauksia on jo sisällä.

Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo on yksi Helsingin tunnetuimmista maamerkeistä. Turistikierrosten ykkösuutuus, Pikku-Finlandia-tapahtumakeskus, edustaa modernimpaa arkkitehtuuria. Luonnonläheisen rakennuksen tunnistaa pitkän terassin mäntypylväiköstä. Pikku-Finlandian nimi saattaa hämätä, sillä talo on iso: tilaa on 2200 neliömetriä, joten kansainvälisiin kongresseihin mahtuu muunneltavan tilan ansiosta jopa 1000 vierasta.

 

Fakta: Finlandia-talon ja Pikku-Finlandian kansainväliset kongressit lukuina

  • Pikku-Finlandiassa järjestetään tänä vuonna yli 20 kongressia tai kansainvälistä tapahtumaa. Finlandia-talossa niitä järjestettiin viime vuonna yhdeksän
  • 13 % tapahtumista on tänä vuonna kansainvälisiä
  • Huippuvuonna 2019 Finlandia-talossa oli 50 kansainvälistä kongressia tai kokousta sekä yli 70 EU-puheenjohtajakauden kokousta

Lähteet:

  • Finland Convention Bureau 2021. Kongressijärjestäjätutkimus 2021.
  • Tourism Economics 2020. The Impact of Coronavirus on Europe’s Convention Sector.