Tapahtuman tietoja
Lisätietoja
HUOM. Tilaisuudessa on käytössä koronapassi.
Juicea esittää upea artisti ja muusikko Matti Mikkonen alias Matthau Mikojan, manserockari jo toisessa sukupolvessa. Mikkonen on Popedan alkuperäiskitaristin Arwo Mikkosen poika, joten musiikki miehellä on ollut verissä aina. Hän on luonut kansainvälistäkin uraa mm. Bloodpit-yhtyeen keulakuvana sekä omalla soolobändillään Matthau Mikojan Band. Viime vuodet hän on keskittynyt soolokeikkojen ohella musiikkiteatteriin, ja saatatkin muistaa hänet Sammy Babitzinin roolista supersuositusta Kirka-musikaalista.
Väliaika
Tilaisuudessa on väliaika.
Naulakkopalvelut
Naulakkopalvelu 3,00€/ henkilö
Tapahtuman kesto
2h 40min
Viidestoista yö
Huikea matka Juicen ja hänen ystäviensä maailmaan!
Juicea on pidetty suomalaisen rock-musiikin isähahmona ja Manserockin luojana.
Hän oli nerokas laulaja ja lauluntekijä, sanoittaja ja kirjailija. Hän on laulanut itsensä omintakeisilla kappaleillaan kaikkien suomalaisten sydämiin. Hän oli mestarillinen riimittelijä, yhteiskuntakriitikko ja inhimillisyyden puolesta puhuja. Hänen lauluissaan on myös paljon huumoria ja ne kertovat usein rakkaudesta.

Näytä lisää