
Tapahtuman tietoja
Lisätietoja
John Nurmisen Säätiön kokoelmiin perustavassa näyttelyssä on esillä Helsingin vanhoja kaupunkikarttoja 1800- ja 1900-luvuilta. Nämä historialliset kaupunkikartat tarjoavat oivan mahdollisuuden kurkistaa kaupungin monipolviseen menneisyyteen, rakenteeseen ja muutoksiin. Helsingin kaupunkikartat kertovat kiinnostavasti myös kaupungin sosiaalisesta rakenteesta, kaupungin kasvusta ja erilaisten toimintojen sijoittumisesta kaupunkitilaan eri aikoina. Esillä on muun muassa Suomen ensimmäisen kaupunkikartaston laatijan C.W Gyldénin kartta vuodelta 1838.
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiön hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa vähentämällä mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöongelmia, kuten rehevöitymistä ja luontokatoa. Säätiön tehtävänä on myös vaalia, elävöittää ja välittää mereen liittyviä tarinoita sekä kulttuuriperintöä. Työtä ohjaavat tulokset ja vaikuttavuus. Säätiön toiminta rahoitetaan pääosin lahjoituksilla ja avustuksilla. www.johnnurmisensaatio.fi
Vapaa pääsy.
Helsinki Kartoilla – John Nurmisen Säätiön karttoja Helsinginniemeltä
John Nurmisen Säätiön kokoelmiin perustavassa näyttelyssä on esillä Helsingin vanhoja kaupunkikarttoja 1800- ja 1900-luvuilta. Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville
John Nurmisen Säätiön kokoelmiin perustavassa näyttelyssä on esillä Helsingin vanhoja kaupunkikarttoja 1800- ja 1900-luvuilta. Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville