Tapahtuman tietoja

Lisätietoja

17.30 Emma Salokoski duo

Emma Salokosken rakastetut kappaleet heräävät eloon tuoreina duosovituksina, joissa kuuluvat inspiraatio Suomen luonnosta sekä rytmimusiikista ympäri maailmaa. Emman kappaleet saavat kadunkulmakonserteissa kitarasäestyksen. Kitarassa muusikko Janne Halonen.

18.30 Duo Pekka Pentikäinen ja Maria Kalaniemi

Harmonikkataiteilija Pekka Pentikäisen mansikkapaikaksi on muodostunut kaunis Aspöön saari keskellä Saaristomeren kansallispuistoa. Maria Kalaniemi, espoolainen harmonikkataitelija hänkin, on niin ikään ihastunut ikihyviksi kauniiseen saaristoomme. Näiltä saarilta on Pekan ja Marian sormiin tarttuneet konsertissakin kuultavat lukuisat saariston sävelmät.

19.30 Elias Gould soolo

Karismaattisen laulaja-lauluntekijä Elias Gouldin odotettu toinen pitkäsoitto ilmestyy syksyllä 2022. Vastaavan tuottajan Riku Mattilan ja kirjailija-toimittaja Ronja Salmen kanssa luotu albumi on Gouldille syväluotaava taidonnäyte, jolla seikkaillaan odotuksen ja siirtymien välillä.

20.30 Saxtronauts

Vuonna 2017 perustettu Saxtronauts on tutkimusmatkaileva saksofoniyhtye, jonka missiona on tuoda korkeatasoista taidemusiikkia ennakkoluulottomasti erilaisten yleisöjen kuultaville. Lähtökohtanaan yhteistyö erilaisten tiede- ja taidekentän toimijoiden kanssa, yhtye sovittaa saksofoneille teoksia eri aikakausilta, tilaa uutta musiikkia sekä tuo kuuluville saksofonille sävellettyjä alkuperäisteoksia

Finlandia-salin istuinkartat

Permanto Parveke
18.08.2022 klo 16:30

Helsingin juhlaviikkojen Kadunkulmakonsertit Pikku-Finlandialla

Kadunkulmat soivat Taiteiden yönä 18.8.!
Taiteiden yön kulkija voi yllättyä kantakaupungin kadunkulmissa,
kun arkkitehtonisesti kiinnostavilla paikoilla musisoidaan.
Luvassa on 4 lyhyttä konserttia huippuartisteilta. Vapaa pääsy.

 

Kadunkulmat soivat Taiteiden yönä 18.8.!
Taiteiden yön kulkija voi yllättyä kantakaupungin kadunkulmissa,
kun arkkitehtonisesti kiinnostavilla paikoilla musisoidaan.
Luvassa on 4 lyhyttä konserttia huippuartisteilta. Vapaa pääsy.