Tapahtuman tietoja
BNI 6.5.2022
BNI on nouseva rap-artisti, jonka nokkela riimittely ja vaivaton surffailu eri alagenrejen välillä on saanut aikaan odottavaa kuplintaa Helsingin pinnan alla. Undergroundina viihtynyt BNI tulee nyt tsekkaamaan päivänvaloa ensimmäisellä virallisella keikallaan. Perjantaina juhlistetaan alkukeväästä julkaistua Preludi EP:tä ja lisäksi kuullaan artistin vielä julkaisematonta tuotantoa.
“Preludi EP on tavallaan esittely, tai tarina BNI:n synnystä. Siinä käsitelläänn mm. kasvamiseen liittyviä teemoja – kaksikulttuurisena artistina ja parikymppisenä jäbänä. Mut sillain pilke silmäkulmassa. Ei mitään hienoja studioita, biitit potkii ja riimit natsailee, sellaista aitoa räppihenkeä.”

Näytä lisää