Finlandia-talo siirtyy aurinkosähköön – ensimmäisten kongressitalojen joukossa Euroopassa

Finlandia-talo siirtyy aurinkosähköön – ensimmäisten kongressitalojen joukossa Euroopassa

Finlandia-talon katolle asennetaan 150 – 170 aurinkopaneelia, ja järjestelmän kooksi asiantuntijat ovat laskeneet 41 kW:a. Järjestelmän tuottaman sähkön osuus Finlandia-talon kuukausittaisesta energian kokonaiskulutuksesta arvioidaan olevan maksimissaan 20 – 25 prosenttia.

”Olemme Finlandia-talossa panostaneet voimakkaasti ympäristö- ja energia-asioihin viime vuosina. Käynnistimme viisi vuotta sitten kehityshankkeen, jonka aikana olemme muuttaneet 70-luvulla rakennetun talon energiatehokkaaksi. Kaukolämmön kulutuksemme on vähentynyt 50 ja sähkönkulutus 30 prosentilla. Uudistukset ovat tuoneet meille satojen tuhansien eurojen säästöt. Aurinkopaneelit ovat luonnollinen jatko tälle kehitykselle”, sanoo Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen.

Finlandia-talossa on toteutettu kokonaisvaltainen toimintakulttuurin muutos ja talon henkilöstö on vahvasti sitoutettu mukaan ympäristöasioiden huomioimiseen kaikessa toiminnassaan. Pitkäjänteinen kehitystyö huipentui viime syksynä, kun Finlandia-talolle myönnettiin kansainvälinen ISO14000-ympäristösertifikaatti. Vain alle prosentti suomalaisista yrityksistä on saanut kyseisen sertifikaatin.

Ympäristöystävällisyys ja luomuruoka kilpailutekijöinä

Kansainvälinen kilpailu kongressien isännyydestä eri kaupunkien välillä kiristyy koko ajan. Kongressien järjestäjät arvioivat tarkoin eri kaupunkien ja kongressikeskusten vahvuuksia ja sopivuutta tapahtumilleen. Tällä hetkellä valintakriteereinä korostuvat ympäristöystävällisyys, turvallisuus ja ruuan puhtaus. 

”Energia- ja ympäristöystävällisyyden lisäksi Finlandia-talo on vastannut kiristyvään kansainväliseen kilpailuun panostamalla luomuruokaan ja ruuan laatuun. Olemme onnistuneet muuttamaan yhden tämän maan suurimmista keittiöistä luomulinjalle viimeisten vuosien aikana. Suosimme puhtaita suomalaisia raaka-aineita ja lähiruokaa. Olemme saaneet erinomaista palautetta ruuasta tapahtumajärjestäjiltä”, sanoo Tolonen.

Tolosen mukaan Suomi on erittäin vahvoilla kilpailussa kongressien isännyydestä. Maamme koetaan turvallisena, toimivana ja elämyksellisenä. Esimerkiksi kansainvälinen ICANN-tapahtuma piti alunperin järjestää Panamassa viime kesänä, mutta Zika-viruksen aiheuttama uhka johti kokouksen siirtämiseen lyhyellä varoitusajalla Suomeen ja Finlandia-taloon.

Lisätietoja:
Finlandia-talo Oy, toimitusjohtaja Johanna Tolonen,
johanna.tolonen@finlandiatalo.fi
puh. 040 551 3168