Finlandia-talo ilahduttaa pyöräileviä asiakkaitaan ilmaisilla smoothieilla

Finlandia-talo ilahduttaa pyöräileviä asiakkaitaan ilmaisilla smoothieilla

Smoothie-kampanjan taustalla on Finlandia-talon halu tuoda esiin pyöräilyn positiivisia vaikutuksia, niin pyöräilijälle itselleen kuin ympäristöllekin. Kampanja on kohdistettu kaikille Finlandia-talon tapahtumiin osallistuville, riippumatta siitä millaiseen tapahtumaan on osallistumassa.

Pyöräily on Finlandia-talolle tärkeä aihe ja tukee kokonaisvaltaista vastuullisuusajatteluamme, jonka lähtökohtana on pyrkiä toimimaan aina ympäristöä kunnioittaen. Asia on myös ajankohtainen, sillä pyöräilyn lisääminen on näkyvässä roolissa koko kaupungin kehittämisen näkökulmasta. Pyöräilykypärän käyttäminen on tietysti myös turvallisuuden näkökulmasta suositeltavaa – kesäkampanjamme siis palkitsee siitäkin”, kertoo Finlandia-ravintolan myynti- ja markkinointipäällikkö Hanna-Leena Linnamäki.

Jättäessään pyöräilykypäränsä narikkaan Finlandia-talon tapahtumakävijät saavat kypärää vastaan lipukkeen. Lipukkeella voi noutaa vihersmoothien uudistetusta Café Veranda-kahvilasta. Kuponki on voimassa muutaman kuukauden, eli ilmaisjuoman voi hakea kahvilasta myös myöhemmillä vierailukerroilla tai ohikulkumatkalla.

”Smoothie-kampanjamme jatkuu niin kauan, kunnes kaikki vieraamme saapuvat tapahtumiin polkupyörillä”, jatkaa Linnamäki naurahtaen.

Café Veranda uudistui maaliskuussa

Finlandia-talo uudisti Café Veranda-kahvilaansa maaliskuussa. Vastuullisuusajattelu korostui myös uudistusprosessin yhteydessä, ja mm. kalusteita uudistettaessa päädyttiin ekologisiin ja kestävää kehitystä ylistäviin Punkaliven tuotteisiin. Kalustuksen lisäksi myös kahvilan tuotteistus uudistui.

”Tuotevalikoiman suhteen painotus on nyt oman keittiön itse tehdyillä herkuilla, sekä yhteistyökumppaneidemme yksilöllisillä artesaanituotteilla. Café Verandan yhteydessä myymme myös kotimaisten pientuottajien valikoituja herkkuja, jotka sopivat vaikkapa lahjaksi”, kertoo Linnamäki.

Finlandia-talon kahvilakäynti kannattaa kesällä, sillä moderniin Café Verandaan on auennut myös upea kesäterassi.

”Café Verandan terassi on mitä mainioin paikka nauttia virvokkeita vaikkapa Helsinki Half Marathonin vilinässä, tai heittäytyä Helsinki-päivän konsertin tunnelmiin. Terassille on myös helppo saapua kaupunkipyörällä, sillä lähin kaupunkipyöräteline sijaitsee aivan terassin vieressä”, kehuu Linnamäki.

Kahvilakävijät pääsevät 1.5.-4.8.2017 välisenä aikana tutustumaan valokuvataiteilija Karoliina Veijon Helsinki-aiheisista teoksista koostuvaanSadan vuoden aikahyppy -valokuvataidenäyttelyyn, joka on kunnianosoitus satavuotiaalle Suomelle. Teokset tarjoavat visuaalisen taiteen kautta ainutlaatuisen aikamatkan Helsingin historiaan.

Café Veranda on avoinna arkisin klo 9-19 sekä aina kaksi tuntia ennen konserttia.Kahvilan kesäterassi palvelee arkisin sään salliessa klo 11–19, sekä uuden Töölönlahden puiston tapahtumien yhteydessä. Heinäkuun ajan kahvila ja terassi palvelevat ti – pe normaalisti, la 11 – 19, su ja ma suljettu.

Lisätietoja:
Finlandia-talo Oy, Finlandia-ravintolan myynti- ja markkinointipäällikkö Hanna-Leena Linnamäki,hanna-leena.linnamaki@finlandiatalo.fi, puh 050 518 7117.