Finlandia-talo on yksi Suomen tärkeimmistä konserttipaikoista ja sen pääsalissa Alvar Aallon arkkitehtoninen visio toteutuu puhtaimmillaan. Inspiroivassa ympäristössä on nähty lukuisia konsertteja kaikista eri tyylilajeista. Klassisen musiikin lisäksi lavalla on nähty artisteja ABBAsta Frank Zappaan ja Chuck Berrystä Björkiin.

Finlandia-talo tarjoaa teknologian ja sopivat palvelut kaikenlaisia konsertteja varten. Omistautunut henkilökuntamme huolehtii kaikesta ja varmistaa, että sekä esiintyjät ja yleisö saavat kokea tapahtuman, joka ei unohdu hetkessä.

Rakennus itsessään on elämys. Avarat tilat suovat mahdollisuuksia vaativiakin tilaisuuksia varten. Piazza-lämpiöstä avautuu kaunis näkymä Töölönlahdelle.

Konserttipaketit

Finlandia-talon kruununjalokivi on sen suurin sali, Finlandia-sali, johon mahtuu parvi mukaan lukien 1 700 henkeä – tai permannolle 1 200 henkeä. Konserttipakettimme sisältää kaiken tarvittavan: äänentoiston, valaistuksen ja lavan konserttikalustuksen. Finlandia-salin lisäksi pakettiin kuuluvat yleisölämpiö Piazza, orkesterilämpiö sekä viisi solistihuonetta.

Tapahtumavastaavan ja teknisen vastaavan palvelut auttavat varmistamaan, että kaikki sujuu suunnitellusti.  Myös aula- ja saliovipalvelut kuuluvat pakettiin. Lisäksi tarjoamme tapahtuman tarpeita vastaavat naulakkopalvelut ja turvapalvelut.

Tarjoamme lisäpalveluna myös laajennettua äänentoistoa sekä valaistusta, lavakorokkeita, erikoiskalustusta sekä talon ulkoseinien ja sisäänkäynnin valaisua. Tarvittaessa järjestämme tilaisuuden taltioinnin ja kuvauksen. Kaikki tapahtumat saavat myös markkinointinäkyvyyttä Finlandia-talon verkkosivuilla.

Lue lisää konserttipaketeista.

Kokoustarjoilu ja väliaikatarjoilut

Finlandia-ravintola tuottaa ravintolapalvelut kaikkiin Finlandia-talossa toteutettaviin tapahtumiin. Tilaisuuksien yksilöllinen suunnittelu, ystävällinen palvelu ja huippukeittiön tarjoamat elämykset yhdessä joustavasti muuntuvien tilojen kanssa ovat vahvuuksiamme.

Kysy lisää Show & Dinner -järjestelyistä sekä VIP-tarjoilupaketeista myyntipalvelusta.

Helsinki-sali pienempiin konsertteihin

Pienempiä tapahtumia voi järjestää Helsinki-salissa, johon mahtuu yleisöä 340 henkeä.

Sali tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön, jossa yleisö ympäröi lavaa kolmelta suunnalta. Salin lämpiö toimii monitoimitilana, kuten tarjoilu- tai taukotilana.

Ota yhteyttä myyntipalveluumme, niin kerromme mielellämme lisää konserttipaketeista sekä lisäpalveluista. Autamme sinua järjestämään ikimuistoisen tapahtuman!