Hei, mitä sinulle kuuluu?

Maailman mielenterveyspäivää vietetään jälleen 10.10. Tänä vuonna päivän teemana ovat arvostavat kohtaamiset ja puheeksiottaminen otsikolla: Mitä sinulle kuuluu?

Vietin yhden työpäivän Suomen Mielenterveysseuran toimistolla tutustuen lähemmin seuran toimintaan. Finlandia-talon ravintoloitsijana toimiva Kanrestahan on Suomen Kansanterveysyhdistys ry:n tytäryhtiö, ja käyttämällä Finlandia-ravintolan palveluita asiakkaamme tukevat mm. juuri tätä mielenterveystyötä.

Olin ennakkoon tutkinut Mielenterveysseuran värikkäitä ja innostavia nettisivuja, ja jo silloin ymmärsin että kyseessä ei ole potilasjärjestö, vaan täällä tehdään edistävää ja ennaltaehkäisevää työtä. 

Ja tämä todellakin tuli selväksi tuon päivän aikana, kun minulle esiteltiin toimintaa, joka on suunnattu ihan vauvasta vaariin! Toimintaa ohjaa WHO:n määritelmä ”Mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.”.

Ajattelin ennakkoon, että kirjottaisin/kertoisin siitä osasta vierailua, joka koskettaisi/ innostaisi minua eniten; olisiko se maahanmuuttajien kanssa tehtävä työ vai lapsille suunnatut vuorovaikutustaitoja kehittävät pelit? Tai ehkä vaativa, vapaaehtoisten tekemä kriisipuhelin-palvelu?

Hyvin äkkiä vierailun aikana yksi asia nousi ylitse muiden - ne ihmiset! Ne ihmiset, Suomen mielenterveysseuran työtekijät, jotka innokkaasti ja sydämellä esittelivät minulle omia työtehtäviään, tiimejään, tapoja toimia ja työkalujaan.

Sinttu, Tiina, Satu, Sirpa, Ritva, Eila, Reija, Riikka, Manne ja nimettömäksi jääneet ihanat naiset kahvihuoneessa!

Jo aamupäivän aikana kävi selväksi, että tässäpä on erinomaisen hyvin hoidettu työyhteisö. Työurat ovat pitkiä, ja tapasin monia jo useamman vuosikymmenen töissä olleita.

Mietin siinä itsekseni, kuinka raskasta näitten ihanien ihmisten työ saattaa vaikeimmillaan olla. Ja toisaalta sitten, miten hurjan palkitsevaa!

Vierailupäiväni etenikin kannustavien asioiden ja todella mukavien ihmisten parissa; mielenterveyden ensiapukoulutuksista yrittäjien hyvinvointiin, ryhmätoiminnoista lasten ja nuorten sekä vanhusten hankkeisiin, muutamia mainitakseni.

Kun sitten iltapäivällä istahdin leppoisasti yhden oppaistani, Mannen, kanssa puhumaan kriisityöstä, sydämeni melkein pysähtyi hänen kertoessaan lempeällä äänellä millaisten ajatusten ja kokemusten kanssa apua tarvitsevat ihmiset heitä lähestyvät. Ja tässä kohtaa astuu kuvaan lisää mahtavia ihmisiä; Suomen Mielenterveysseuran koulutetut vapaaehtoiset tukihenkilöt, jotka vastaavat kriisipuhelimeen, kuuntelevat ja kannustavat niin monia vaikeassa elämäntilanteessa olevia.

Valtakunnallisessa kriisipuhelimessa ja Tukinetissä toimii päivystäjinä Helsingin SOS-kriisikeskuksen koulutettuja vapaaehtoisia tukihenkilöitä. Paikallisten mielenterveysseurojen vapaaehtoiset tukihenkilöt toimivat myös päivystäjinä valtakunnallisessa kriisipuhelimessa, ohjaavat keskusteluryhmiä tai toiminnallisia hyvinvointia tukevia ryhmiä, ja vapaaehtoiset suunnittelevat ja järjestävät monimuotoisia tapahtumia esimerkiksi Mental Health Art Week:lla.

Kaikki tukihenkilöksi haluavat vapaaehtoiset käyvät läpi alkuun koulutuksen, ja jatkokoulutuksia on runsaasti saatavilla oman kiinnostuksen mukaan. Säännöllinen työnohjaus, purkukeskustelut ja ammattilaisten tuki takaavat tukihenkilöiden jaksamisen vaativassa vapaaehtoistyössä.

Maailman mielenterveyspäivää vietetään nykyään yli sadassa maassa. Iso kiitos antoisasta ja erilaisesta työpäivästä Suomen Mielenterveysseuran väelle, minä ainakin muistan kysyä tuon maailman tärkeimmän kysymyksen – Mitä sinulle kuuluu. Toivottavasti sinäkin!

Siru Henriksson
Myyntineuvottelija, Finlandia-ravintola

Lue lisää kymppikymppi-päivästä! #kymppikymppi #mitakuuluu #mieli
www.mielenterveysseura.fi