Alvar Aalto (1898–1976) on yksi tunnetuimmista suomalaista. Hän loi merkittävän kansainvälisen uran arkkitehtina ja muotoilijana ja häntä pidetään usein yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä arkkitehdeistä.

Pikkukaupunkitaustan omaava, Kuortaneella syntynyt Aalto valmistui arkkitehdiksi vuonna 1921 Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta. Arkkitehtuuri- ja monumenttaalitaiteen toimisto -nimisen toimiston hän perusti Jyväskylään vuonna 1923. Arkkitehtitoimisto siirtyi ensin Turkuun ja sieltä Helsinkiin 1930-luvun alussa.

Alvar Aalto oli kaksi kertaa naimisissa. Vuonna 1924 arkkitehti Aino Marsiosta, joka oli töissä Aallon toimistossa, tuli hänen ensimmäinen vaimonsa. Aino oli läheinen työtoveri, joka suunnitteli yhdessä Alvarin kanssa arkkitehtitoimiston varhaisia kohteita. Aino menehtyi vuonna 1949. Vuonna 1952 Alvar meni naimisiin arkkitehti Elsa-Kaisa Mäkiniemen (Elissa Aalto) kanssa joka jatkoi arkkitehtitoimiston työtä Alvarin kuoleman jälkeen, aina vuoteen 1994 asti. Molempien arkkitehtivaimojen rooli Aallon tuotannossa oli merkittävä.

Aallon kansainvälinen läpimurtotyö oli Paimion parantola (1929–33). Kansainvälisiin virtauksiin ulkomaanmatkoillaan tutustunut Aalto omaksui modernismin omaksi suunnittelufilosofiakseen, kehittäen siitä vahvasti omaleimaista arkkitehtuuria. Jo Paimion parantolaan Aalto suunnitteli rakennuksen sisustuksen yksityiskohtineen luontevaksi osaksi itse rakennusta. Tämä kokonaistaideteoksen idea näkyy useissa Aallon töissä ja nousee merkittävään rooliin erityistä symboliarvoa omaavissa rakennuksissa kuten Finlandia-talossa. 

Finlandia-talo suunniteltiin sekä konsertti- että kongressitaloksi. Nimi kuvastaa rakennukseen ladattua merkitystä. Aalto näki rakennuksen, samoin kuin koko Töölönlahden keskustasuunnitelman, itsenäisen Suomen symbolina - erotuksena Senaatintorista, joka viittasi kokonaan toiseen aikakauteen Suomesta Venäjän autonomisena osana.

Julkisivumateriaalina käytetty valkoinen Carraran marmori on Aallon valinta useisiin arvokkaina pidettyihin kohteisiin. Finlandia-talossa myös sisustuksessa käytetty marmori viittaa Välimeren maiden kulttuuriin, Aallon innoituksen lähteeseen. Materiaalivalinta linkittää osaltaan Suomen eurooppalaiseen kulttuuriperintöön. Aallon arkkitehtuurissa hierarkisesti tärkeintä sisätila on usein korostettu rakennuksen ulkoasussa. Korkean sisätilan vaativa konserttisali viuhkamaisine muotoineen nousee myös julkisivussa esille.

Aalto oli osallistunut nuorena useisiin merkittäviin pääkaupungin arkkitehtuurikilpailuihin: esimerkiksi eduskuntatalon ja olympiastadionin suunnittelukilpailuihin. Vasta Helsingin keskustasuunnitelman ja Finlandia-talon suunnittelutyö antoi hänelle lopulta uransa loppupuolella mahdollisuuden luoda symbolisesti merkittävän rakennuksen Suomelle. Finlandia-talo on yksi viimeisimmistä Aallon toimiston suunnittelemista rakennuksista. Finlandia-taloa suunniteltiin vuosina 1967–71 ja 1973–75. Alvar Aalto kuoli vuonna 1976, pian Finlandia-talon valmistumisen jälkeen.