Banner

Green Office -ympäristöohjelma Finlandia-talossa

logo_30mm_CMYK_jpeg.jpg

WWF:n Green Office on toimistoille tarkoitettu ympäristöpalvelu.
Sen avulla työpaikat voivat vähentää ympäristökuormitustaan,
saavuttaa säästöjä ja hidastaa ilmastonmuutosta. 
 

Finlandia-talolle on myönnetty
Green Office -ympäristösertifikaatti 4.11.2009

Me Finlandia-talossa olemme sitoutuneet noudattamaan ympäristöohjelmaa, jonka avulla voimme vähentää hiilidioksidipäästöjä ja jätettä. Ohjelmaan kuuluu muun muassa jätteiden kierrättäminen ja lajitteleminen parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi pyrimme kaikissa hankinnoissamme huomioimaan ympäristönäkökohdat. Erityistä huomiota olemme kiinnittäneet myös sähkön ja veden säästämiseen. Seuraamme aktiivisesti ympäristötavoitteidemme toteutumista erilaisilla indikaattoreilla ja raportoimme tiedot vuosittain WWF:ään.

Green Office motivoi ja kannustaa niin omaa henkilöstöämme kuin myös asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme arjen pieniin, mutta merkittäviin ekotekoihin. Ennen kaikkea Green Office parantaa ympäristötietoisuutta, mutta se tuo myös huomattavia kustannussäästöjä.

Omaa ekologista jalanjälkeämme pienentämällä
osallistumme kaikille yhteisiin ympäristötalkoisiin!
 

 

Lue lisää Green Office -ympäristöpalvelusta:  www.wwf.fi/greenoffice

Bookmark and Share